Can't touch this!

Täällä ollaan mökillä Haapamäellä jo toista päivää!
Meininki on sanoinkuvaamaton - ruokaa, saunaa, olutta ja parasta seuraa!
Palataan reissuun tiiviimmin ensi viikolla!

Viikonlopun kuulumisia

Heip! Pikapäivityksenä tulin mainitsemaan, että viime viikonloppu oli kaikessa erilaisuudessaan loistava!
Menossa oli mukana vaikka ketä mutta ydinporukkana minä, Susanna, Matias ja Mikael!
(kyseessä ei ole sama Mikael joka on mainittu turhakemies-tekstissä! :D)

Perjantaina vähän bailattiin ja sain tutustua  loistaviin (em. miehet) tyyppeihin, lauantaina siinä heräiltiin ja lähdettiin Vääksyyn syömään tortilloja, tuijottamaan leffoja ja "haisemaan pahalta".. :DD
Vääksystä kotiuduttiin illalla ja pyörähdin kotona, mistä matka jatkui makuunin kautta takasin bileiden isännän asunnolle katsomaan ehkä oudoin elokuva ikinä, mutta mahtavat tarjoilut pelastivat huonohkon leffan!
Siitä lähdettiin Susannalle saunomaan ja katsomaan vielä yksi leffa! :)

Sunnuntaina pyörähdettiin taas Vääksyssä, tosin Vierumäen kautta kun haettiin Mikaelin auto!
Alkuillasta sitten heitettiin Matias rautikselle ja miekin suuntasin sitten kotiin. :)
Kaikenlaista on luvassa ja kyytijuttuja järjestellään vielä mutta jos hyvin käy niin tänä viikonloppuna tiedossa olisi mökkeilyä huippuporukalla jossain Jyväskylän lähellä - pistetään sormet siis ristiin ja peukut pystyyn! :)

Eroahdistus ja itsenäisyyden vaaliminen parisuhteessa

On yleisesti oletettua, että jokaisen tulisi osata olla ja tulla toimeen yksin, mutta mitä jos asia ei olekaan näin yksinkertainen? Jos tiedossa oleva poikien ilta nostaa pintaan ahdistuksen ja pakollisen tarpeen saada omaan kalenteriin jotain tyhjyyden tilalle, eikä yksin vietettävä ilta tunnu hyvältä edes ajatuksen tasolla?

Onko kyse läheisriippuvuudesta vai eroahdistuksesta, ja missä niiden välinen raja menee?
Onko altistaminen ainoa keino päästä ongelmasta eroon, vai auttaako sekään?

Luen ja tutkin parhaillaan S. Seppäsen kirjaa "Läheisriippuvuus ja sen hoidot",
ja tulen pureutumaan kyseiseen aiheeseen astetta syvällisemmin vähän myöhemmin.

Eroahdistus on minulle tuttua, vaikka ei puhuta enää pelkästään alkuhuuman aikaisesta
"mies lähti vasta äsken ja nyt kuolen jo ikävään" - ilmiöstä.

Olen aina ollut todella seurallinen, huomionkipeä ja sosiaalinen ihminen joka tylsistyy helposti,
mistä johtuen kaipaan useimmiten jonkun pitämään itselleni seuraa.
Todella harvoin olen täysin osannut nauttia ajasta jonka  joudun saan viettää täysin omissa oloissani.

Kynnykseni kiintyä ihmisiin on myös niin matala, että parisuhteessa asia korostuu entisestään.
Minulle poikien illat tietävät vain yksinäistä pitkää iltaa ja tietoa siitä että joudun yksin nukkumaan,
kun parempi puolisko pitää hauskaa ystäviensä kanssa.
Yleensä olen tosin onnekseni onnistunut värväämään myös itselleni seuraa ja pitänyt enemmän tai vähemmän hauskaa tahollani.

Nyt tiedossa on kuitenkin taas yksi vastaava ilta, ja vaikka ajatus kutsua joku pitämään minut järjissäni
houkuttelee enemmän kuin postiluukusta tipahtaneet hesen alekupongit, yritän tällä kertaa pidättäytyä siitä viimeiseen asti.
Suunnitelmia ei varsinaisesti ole mutta telkkarista tulee illalla leffa ja kaapeista löytyy suklaata,
joten mahdollisuus selviytyä on kuitenkin olemassa!

Olen asiaa ihmetellessäni huomannut, että sinkkuystäväni tapaavat yksinolo-ongelmaa huomattavasti harvemmin jos ylipäätään koskaan.
Liekö syynä tottumus yksinoloon, vai tunne tyytyväisyydestä ja täydestä elämästä ilman miestäkin?
He nauttivat täysin siitä, kun saavat itse pidellä kaukosäädintä ja katsoa komediaa toimintaelokuvan sijasta, sytyttää muutaman kynttilän ja syödä vaikka jääkaapin tyhjäksi.

Herää kysymys, ajaako parisuhde meitä väistämättä jonkintasoiseen läheisriippuvuuteen tai eroahdistukseen, vai onko niiden tausta aina menneisyydessä?
Olemmeko (liian) riippuvaisia kumppaneistamme, ja onko meillä vaihtoehtoja?

Marianne Eilenbergerin kirjassa "Sinkkuna myötä- ja vastoinkäymisissä" puhutaan muunmuassa vallasta. Valta valita ja päättää ilman muiden mielipiteitä.
Jos sinkkuus on diktatuuria, onko parisuhde siten demokratiaa, jossa valta on kuitenkin vahvemmalla osapuolella? Ajaako naisten alinomainen tarve tulla hyväksytyksi heidän suhteitaan tähän demokratiaan, jossa miehellä on ajoittaisia kohteliaisuuksia vastaan valta päättää omista menoistaan, ja naiset tuntevat itsensä riippuvaisiksi miehestä (kehuista, halauksista ja kainalosta johon kömpiä nukkumaan).

Olemmeko juuri me huomionkipeimmät ja seurallisimmat yksilöt kaikkein alttiimpia parisuhteille hyväksynnän toivossa, vai vaatiiko parisuhde aina toisesta heikomman osapuolen?

Tätä miettiessä, onneksi kaapeista löytyy sitä suklaata.


 Kuvat: weheartit.com

Aamu lainahöyhenissä

Näin heti aamusta tuntuu hyvältä törmätä johonkin mikä saattaa muuttaa koko päivän kulun ja auttaa nostamaan hymyn huulille. Kyseessä on Stellan blogin lyhyt teksti, joka laski verenpainettani puolella.

Kaiken kiireen keskellä yritän tänäänkin ajatella: maailma on täynnä mahdollisuuksia, niihin täytyy vain tarttua. Kirjoita yksi lause joka päivä. Ota yksi kuva joka päivä. Vastaa puhelimeen, et ikinä tiedä kuka soittaa. Avaa silmäsi, ulkona saattaa paistaa aurinko.

Kuva: weheartit.com

Museokamaa vapaalla jalalla

Olen ystäväni kautta törmännyt ilmiöön, joka tulisi taluttaa suoraan museoon ihmeteltäväksi kauhisteltavaksi.
Parikymppinen turhake-lässyttäjämies.

Turhakemiehet on määritelty osuvasti ja kattavasti Virpin ja Pirjon blogissa.


        "Turhake

          Kuvaus
          Hyvin turha mies, joka liimaantuu sinuun kuin purkka tukkaan, mutta ei lähde pois edes
          leikkaamalla

          Bongattavissa
          Kaikkialta

 Näin tunnistat
 Stalkkaamista muistuttavasta yhteydenpitotahdista
 Kliseisistä kehuista ja iskurepliikeistä
 Ei ymmärrä sanaa "ei"
 Päässäsi kehittyvästä paniikista ja pakokauhun tunteesta
 Lupaa kuun taivaalta, mutta päädyt vetämään muistiisi mustan aukon."

Ystäväni tapasi turhakkeen sattumalta omilla syntymäpäivillään kolmisen viikkoa sitten.
Kyseinen turhakemies Matias, oli kysellyt illan aikana pariltakin eri henkilöltä onko ystäväni Susanna mahdollisesti sinkku.
Myöhemmin illalla seurueen päädyttyä baariin Matias tanssi Susannan kanssa koko illan, eikä antanutkaan enää hetken rauhaa.

Seuraavana päivänä alkoi pommitus.
Kymmeniä viestejä ja puhelinsoittoja, jotka kaikki huusivat yhtä ja samaa: "koska nähdään taas, tykkään susta, olet ihana, mitä kuuluu plaaplaa.".
Neljän päivän päästä ystäväni lähti hänen kanssaan ulos, ja sai kauhukseen huomata tulleensa esitellyksi tyttöystävänä. Tästä alkoi paniikki ja asian ruotiminen.

Muuten kovin mukava mies, sopivan ikäinen ja näköinen, mutta liian kiltti ja täysi takertuja.
Kuka tahansa nainen toki joutuisi miettimään tässä tilanteessa mitä tehdä, sillä miehiä jotka todella ovat halukkaita sitoutumaan tässä iässä (tai ikinä), ei ole tämänkokoinen kaupunki ainakaan pullollaan.

Uskaltaako sitä laittaa tuollaista miestä kävelemään jos joutuukin katumaan kolmenkympin jälkeen kun samanlaista ei ole näkynyt, vai onko ainoa vaihtoehto sitoutua kesken hyvin alkaneen biletyskauden paljon nuorempana kuin haluaa, ainoastaan siitä syystä ettei päästä yhtä mahdollisuutta käsistään?

Niin omasta, kuin monien kuultujen mielestä kyseinen mies on säälittävä iilimatonössö, joka kaipaa vahvaa äitihahmoa, jollaiselta ystäväni saattaa vaikuttaa.
Ystäväni on kuitenkin vain vahvatahtoinen nuori nainen, ja on itsekin tehnyt selväksi tälle miehelle, että polkisi tämän tahtomattaankin vain jalkoihinsa ja veisi kuin pässiä narussa.
Kaikesta vastustelusta huolimatta mies roikkuu edelleen, ja puhuu Susannalle kuin tyttöystävälleen.
Irtipääsykeinoa etsitään yhä, ja etsitään muuten niin kauan kunnes löytyy.

Omakohtaisen kokemuksen turhake-lässyttäjämiehestä sain muutama vuosi sitten kesällä, kun tapasin koulujen päättäjäispäivänä Mikaelin.
Sotku alkoi, kun pyysin miestä tajoamaan minulle oluen, ja hetkeä myöhemmin huomasin vaihtaneeni numeroita hänen kanssaan - ja herääväni keskellä yötä hänen soittoihinsa.

Epämääräinen tapailu kesti pari viikkoa ja sinä aikana ehdin tavata hänen vanhempansa, sekä istua yli kaksi tuntia elokuvateatterissa muistamatta itse elokuvasta mitään (mikä johtui siitä etten nähnyt valkokangasta miehen lääppiessä minua).

Lopulta sanoin miehelle että haluan vähän aikaa miettiä, mutta hän jostain syystä ymmärsi vihjeen ja katkerana hyväksyi sen että halusin lopettaa koko jutun.
Hetkeä myöhemmin eräs ystäväni soitti minulle ja kertoi kuinka kyseinen mies oli juuri murtuneen kuuloisena soittanut hänelle ilmoittaakseen, että ellei ystäväni vielä tiennyt, niin meidän juttumme on ohi. En muista kauanko nauroin tapaukselle.

Toistaiseksi lässyttävät takertujamiehet ovat meille naisille yhä arvoitus.
Emme tiedä onko joku mennyt vikaan heidän kasvatuksessaan, vai mistä voi kiikastaa ellei mies osaa olla mies. Tutkimuksia jatketaan.


* henkilöiden nimet muutettu

Here we go

Näin aloittaessani sanon kaikille tasapuolisesti hei!
Ruudun tällä puolen tekstiä tuottaa blogimaailmassa ennenkin seikkaillut naisenalku joka rakastaa matkustamista, hyvää musiikkia, ystäviään ja kaupunkimaisemia, sekä liputtaa maanisesti Sinkkuelämää - formaatin puolesta - näin muutamia mainitakseni.

Blogissa tullaan pyörittelemään pääpainotteisesti konseptia nimeltä ihmissuhteet kaikkine arvoituksineen, ikuisuuskysymyksineen ja yksinkertaisuuksineen (jos sellaisia ilmenee), sekä ajoittain erinäisiä muita ilmiöitä arjen keskeltä.
 
Tervetuloa lukemaan ja pohtimaan, heitelkää mielipiteitä kommenttiboksiin tai vaikka sähköpostiin, juulia.sofia@gmail.com